Suklaakelit ovat ohi


Viime sunnuntaina ajoin ensimmäisen kilpailuni Cyclocrossia tälle kaudelle.

Rata oli sateiden jäljiltä raskas ja mudasta/nurmikosta mutainen eli liukas.
Teknisesti helppo rata, mutta kivoja kikkoja ja hauskaa ajettavaa.
 
Kilvan jäljiltä fiilis kaksijakoinen.
 
Koko kevään ja kesän (ja suurimman osan viime syksyä ja talvea) olin ajanut melkolailla viisinkertaisen määrän enemmän kuin edellisenä keväänä, jolloin piti istua ajamisen päällä ylikunnon takia.  Ajamiseni oli myös tavoitteellista ja lepoineen  yms.
Mielessäni olin kuvitellut olevani lähestulkoon eeppinen cyclocross-hirviö/-sankari, vaihdepyörä ja kaikkea.

Todellisuus oli vähän muuta, ainakin omassa päässäni: Söin mutaa monesti ja paukkujakin olisi pitänyt olla enemmän tykitellä kovapintaiset pätkät.
Periaatteessa, ennen niitä kierroksia jossa tupeloin, kierrosaika oli kelvollinen ja olisin luultavasti pystynyt ajamaan loppuun asti kohtuullisen tasaisia kierroksia.
Siis eniten sieppaa siis se kaatuilu.
 
Edellisen kauden jäljiltä olin päättänyt että lakkaan ajamasta "rajoilla" eli että en luottaisi rengaspitoon sen enempää kuin olisi tarve ja siis ottaa pikkaisen iisimmin käännöksissä.
 
Kisaliekeissa siis kanttailin menemään, joka ei ollut viisainta.
 
Slow is smooth/smooth is fast
 
Syitä tietty voi osoitella sormella, ensipuraisu vapaarattaalliseen vaihdepyörään ja 33 mm kumeihin, sijoiltaan menneen peukun varominen (vaikka peukku on jo ihan normaalissa käytössä ollut kuukauden)., kaikesta noista syistä kyllä eniten syytä sitä henkilöä joka katsoo peilistä takaisin.
Pitää tehdä siis paremmin
 
Tosin en ollut ajanut vastaavanlaista rataa oikeastaan laisinkaan, rata oli pääsosin nurmipohjaista polkua tai siihen muodostuvaa polkua, pikkaisen latupohjaa ja hiekkatietä. Teknisyyttä oli lisätty tiukoilla käännöksillä ja off-camber -rinteen reunuksilla (jossa rinnettä ajetaan poikittain tai kurvataan rinnettä ylös). Tämä tietysti aiheutti normaalin reaktion itsessäni, jolloin kun piti ehkä höllätä kaasua, kevensin keulaa ja yritin mennä nopeammin paikoista ohi, mikä tietty kyseisissä paikoissa oli virhe.
 
Se siitä vellomisesta, pääasia että taas tietää missä on parannettavaa, sinänsä vaihdepyörällä ajaminen sujui ihan kelvollisesti: osasin mielestäni vaihtaa oikeissa paikoissa suhteellisen oikein, eikä suoritusta tärvännyt ketjun pompottaminen pakan laidasta toiseen. Useita ylimääräisiä "ihan vaan varmuuden vuoksi" etukäteiskliksuja tein, mutta muutoin mielestäni vaihtaminen oli melko kohdallaan.
 
Sitä jäin tuumimaan että yritinköhän ottaa vähän liikaa irti vaihteista. Aikaisemmin kun olen kilpaa ajanut vaihteettomalla pyörällä jolla joko mennään tai ei mennä. Nyt ehkä yritin optimoida liikaa ja välillä en tiennyt kannattaisiko runtata ylämäet ylös sillä millä kykenee vai vaihtaa reippaasti kevyemmälle ja pyöritellä. Molempia kokeilin ja jaloissa tuntui ihan yhtä happoisilta. Yritin jopa katsoa mitä muut tekevät, mutta en varsinaisesti havainnut mitään ihmeellistä. Se kenellä jalkaa oli, painoi menemään omalla tyylillään ja jättivät meidät muut syömään mutaa.
 
Hyvää oli se, että kilvan päätteeksi, vaikka aina on fiilis ettei ihan antanut kaikkeaan, puhuin järkeviä ja pahanolon tunnetta ei tullut. Joko se johtui treenatusta keuhko-sydän -osastosta, mikä olisi huippua tai sitten en jostain syystä antanut kaikkeani.
Toivon ensimmäistä.
 
Tietty kun kaatuilee ja kerran ketjut lompsahtivat väärään paikkaan, syö se ajamista ja niistä toipuminen on ainakin itselle henkisesti raskasta: rytmi ja flow rikkoontui ja muut paahtavat tuka-tuka tai taka-taka ja siitä pitää saada ote uudelleen.
Pitäisi varmaan pyytää kavereita tuuppimaan harjoittelulenkeillä kumoon tai kaatuilla jotta saisi lyhennettyä niitä tärkeitä äimistelyn ja mudan syljennän mikrosekuntteja joilla rytmiin pääsee takaisin.
 
Peukku tuntui tuollaisella radalla missä ei paukutella juurta ja kiveä hyvältä, joten se on erittäin positiivista. Olin ilmeisesti eksynyt omilla lenkeilläni hitusen väärille poluille, kun siellä välillä tuntui tyvi-nivelestä ikävältä.
 
Tiedoksi siis niille jotka eivät vielä kuulleet sankaritarinaani, jossa ajoin elokuussa öljyiselle tielle kääntyäkseni. Kaaduin ja loppujen lopuksi oikean peukun molemmat nivelet olivat sijoiltaan, joista inhottavampi eli tyvi-nivel liikkui lääkärin hoitaessa keskimmäistä niveltä paikoiltaan, nivelkalvot olivat ihan reippasti revenneet irti.
 
Kalusto itsessään toimi hyvin, vaihteet vaihtoivat ja mudasta ei ollut haittaa eikä se tukottanut pakkaa tai vaihtajaa. Rengastus on nyt arvonnan alla. Tällä hetkellä VeeTiren XCX 33 mm tubeless, paineiden kanssa on ollut räpellystä koska tubeless-leikit ovat yhtälailla uutta itselle.
 
Tuo 33 mm kumi tuntuu kuitenkin jokseenkin erilaiselta kuin vastaava 40 mm, jolla olin edelliskautena ajanut kiinteänä. Kaikkialla muualla erittäin kelvollinen, mutta muta tuntui olevan kryptoniittia. Toisaalta noin paljon mutaa en ollut mutkitellen ajanut ja ilmeisesti ei muillakaan ollut sen häävimpää.
Periaatteessa voi siis laittaa ajamiseni piikkiin kaatuilun ja mutaluistelun.
Yleensä en optimoi renkaita, koska olen liian laiska vaihtaakseni eli kuvion puolesta voisi ottaa jyrkemmän vaihtoehdon ja ajaa niillä tyytyväisenä loppukauden.
 
Ensipuraisu nautittu ja auringon paisteet sekä kuivat ilmat ovat menneisyyttä. Pitänee siis skarpata ensi viikonlopun HelCX-kilpaan Simonkylässä.

Paulus
(Kuvat: Eeppinen Matti Ouvinen)

Luottokamppeet

  • iSSi II Triple polkimet iSSi II Triple polkimet

    iSSi II Triple polkimet

    65,00 €

  • Ritchey WCS VentureMax

    Ritchey WCS VentureMax

    109,00 €

  • Hirzl Grippp Tour ff 2.0 ajohanska

    Hirzl Grippp Tour ff 2.0 ajohanska

    65,00 €